Muutos

-- Kiertotähdet eivät tahdo matkallansa muuta kuin nopeutta. Kaikkeuden ääriviivat vilkkuvat kysymysten lailla./ Nopeammin, ripeämmin, armottomammin, oudoissa kohtaloissa piehtaroiden / vyöryy ohitsemme kiertotähtien lukematon parvi / länteen, kirkasta kajoa kohden – mahdollisuuksien ainoaa viitoitettua tietä.
(Edith Södergran, Kiertotähdet  )

Hyväksi koituneista toimintatavoista muodostuu usein ajan mittaan käytäntöjä, rutiineja, jotka helpottavat arjen sujumista. Toiselle tämä tarkoittaa säännöllistä aikataulua, herätyskellon pirinää seitsemältä, oman auton lämpöä, järjestyksessä olevia papereita, toiselle taas ehdotonta epäsäännöllisyyttä, lähestyviä deadlineja, puhelinsoittoja, aina erimakuinen take away -kahvi kättä lämmittämässä. Rutiinit tuovat turvaa ja jatkuvuuden tunnetta, elämä on itse itselle rakennettu mallinnos, jonka palaset liittyvät saumattomasti toisiinsa.

Jos rutiini olisi ääni, se olisi tahtia antava basso tai jos se olisi runo, se olisi loppusointuinen ja rytmikkäästi etenevä. Turvallinen, helposti lähestyttävä tempo. Mutta jääkö musiikkikappaleesta kuitenkin parhaiten mieleen se improvisoiva saksofoni, joka aivan kuin häkeltyen omaa röyhkeyttään töräyttelee nuotin tai pari? Puhutteleeko sellainen runo voimakkaimmin, joka aivan kuin eksyy matkallaan, ei avaudu kerralla? Kätkeytyykö siihen jotakin suurempaa? Onko jotakin, minkä voisi nähdä toisin?

Muutos voi tapahtua sekä hyvään että huonoon suuntaan. Kun muutoksen positiivisuutta halutaan korostaa, puhutaan kehityksestä, haasteista, innovatiivisuudesta ja joustavuudesta. Toistellaan sanaa uudistus. Uudistus hohtaa kromatun metallin lailla. Silti kokemusta tiedämme että monet "innovatiiviset uudistukset" tietävät menetettyjä työtehtäviä, ylityötunteja tai hämäräperäisiä uudelleen järjestelyjä. Väkivalloin, ajattelemattomasti toteutettu muutos vie aina alaspäin, pois päin tavoitteista, sillä negatiivinen muutos lamaa, pysäyttää kehityksen.

Kun muutimme mieheni kanssa kerrostaloasunnosta omakotitaloon, uuden kodin erilaiset huoneet, tuoksut, äänet ja valoisuus tuntuivat ensi alkuun varsin hämmentäviltä. Vasta useita päiviä varsinaisen muuton jälkeen alkoi irrottautua entisestä, muuttaa oikeasti ja pysyvästi sen hetkiseen tilaan ja aikaan. Itsensäkin näki ja tunsi eri lailla, hiukan tyhjäksi ja epävarmaksi mutta samalla elastiseksi ja raikkaaksi. Muutos ei muuta vain ulkoisia olosuhteita tai tapaamme suhtautua siihen. Muutos muuttaa kerralla suuremman osan minuutta ja kokemuksellisuutta. Eikä muutoksen käsittäminen tapahdu samanaikaisesti itse muutoksen kanssa. Tottumisprosessi on tärkeä irroittautumisvaihe, joka parhaimmillaan johtaa vapautumiseen, luovuuteen ja uuden inspiraation heräämiseen.

Muutos tuntuu miellyttävältä, kun se hoituu hallitun harkitusti. Joskus kuitenkin parhaat saavutukset syntyvät sattumanvaraisten, tahattomien muutosten vanavedessä, kuin äkkinäisten ilmavirtojen esiin työntäminä. Muutos ei yksinään lupaa vielä mitään, tärkeämpää on suunta, halu ja ymmärrys mukautua muutoksen vietäväksi. Seikkailunhalumme, yltiöpäisyytemme ja elämänjanomme on kuitenkin yhtä lailla sidoksissa arkipäivän tuttuuteen, sillä ilman kiertoradan liikettä, tapahtumien ja tunnekokemusten jatkumoa, suistuisimme armotta pimeyteen.