Luovuuden voima

Keksitkö sanalle luova synonyymia? Omaperäinen oivaltaminen, persoonallinen ilmaisuvoima, kekseliäisyys, innovatiivisuus, tuotteliaisuus. Monet ilmaukset tavoittavat kyllä osia luovuuden merkityksestä, mutteivät yllä tämän maagisen sanan kaikkivoipaisuuteen. Luovuus on tekemistä, tuottamista, ymmärrystä, leikkimistä, älykkyyttä, käsittämistä, kyseenalaistamista, opettelemista. Se voi liittyä niin ikään taiteellisiin, teknologisiin, psykologisiin kuin sosiaalisiinkin ilmiöihin. Luovuuden termi tavoittaa helposti ja pehmeästi eri tekemisten tyylit ja tarpeet. Ei siis ihme, että sanasta on tullut niin suosittu.

Luovuus ei vain ole, se tapahtuu. Joka päivä luomme jotakin uutta, vaikkakin vain henkäyksen verran. Luomisen tuloksena syntyy, ainakin niin tahdomme uskoa, jotakin arvokasta ja ainutlaatuista. Raamatun mukaan Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. Sitä ennen ei ollut mitään. Vasta luomisen kautta syntyi uusia todellisuuksia, uusia mahdollisuuksia. Kun toisinaan luomistyöllä voi aikaansaada kokonaisen maailmankaikkeuden, toisinaan riittää pieni oivallus, mielenpilkahdus. Luomistyön suunnattomuus ei etsi rajojaan luomisen kohteessa vaan itse luojassa.

Pohditaan paljon sitä, mikä on luovuutta ja miten se pitäisi käsittää. Keskitytäänkö taiteen, tieteen tai kirjallisuuden pariin vai ymmärretäänkö luovuus laajemmin, ihmisen jokapäiväisiä toimia ajatellen? Kaikki on kiinni siitä, minkä merkityksen luovuudelle haluaa antaa. Luovuuden arvoa on turha lähteä mittamaan, jos itse luovuuden käsitekin jää hämärään. Luovuus on toiminnan muoto, ajattelun mekanismeissa piilevä voima, jota ei voi irrottaa asiayhteyksistään ja konteksteistaan. Luovuutta ei voi nähdä vain ominaisuutena tai luonteenpiirteenä kuten ujoutta, empaattisuutta, älykkyyttä tai taitavuutta.

Yhdestä asiasta varmasti voidaan kuitenkin olla yhtä mieltä. Luovuus on aina mahdollisuus. Se on voimavara, joka suorastaan pakottaa hyödyntämään itseään. Luovuus onkin tehokkaan tuottamisen, markkinatalouden ja viihteen käyttöön valjastettu energialaji. Luovuuden hedelmistä tulee yhteiskunnallisesti jaettavia kokemuksia, jotka tyydyttävät maksukykyisen yleisön elämysten kaipuuta. Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Luovuus ei ole ehtymätöntä, itse asiassa se on äärimmäisen kuluttavaa. Luovuus kuluttaa jatkuvasti paitsi luovuuden lähteenä olevaa ihmistä, myös itse itseään. Kun jokin luova idea on saanut alkunsa, se vaatii energiaa, virtaa kehittyäkseen. Tämä energia on poissa muusta käytöstä, jolloin luovuus myös varastaa itselleen jatkuvasti käyttökapasiteettia muualta.

Luovuus on myös sangen oikullista karaten käsistä juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsisi. Toisinaan luovuus yllättää myös voimakkuudellaan. Vaikka yltiöpäinen rohkeus ja kiihkeä luomisvimma voivat saada aikaan ennennäkemättömiä tuloksia,  ne voivat joskus johtaa myös suoranaiseen katastrofiin. Luovuus on altis virheille. Intuitio ja tahdonvoima ajavat impulsiivisiin, kenties epäsuotuisiin ratkaisuihin. Myös sattuma ohjaa luovuuden mahdollisuuksia. Turvallisuus ja vakaus säilyvät systemaattinen järkeilyn ja hyviksi havaittujen rutiinien avulla. Luovuuden kehto keinahtelee rajusti.

Juuri tämä epävarmuus, luovuuden arvoituksellisuus ja elävyys tekevät siitä niin käyttökelpoisen ja rakastettavan. Jos luovuus käsitetään ainoastaan positiivisena voimavarana, kadotetaan jotakin olennaista sen olemuksesta. Sulkemalla virhelyönnit ja hapuilut pois luovuuden piiristä, rakentaa määritelmää, joka mustavalkoisuutensa kautta kadottaa väistämättä kaiken luovuuden. Luovuus on enemmän kuin yksikään luomamme selitys. Se ei taivu sanoihin, mutta elää ymmärryksessämme. Pohtimalla luovuuden ydintä, tulee samalla pohtineeksi ihmisyyttään, merkitystään ja paikkaansa maailmassa.

Meri, ei mikään maa

tuo rannat yhteen

ja luo uuden maan.

Mutta se myös ottaa

ja vauhkot aallot

kaatavat kumoon

meren vaunut.

Lastaan ne täyteen. Minä.

Ja sinä. Ja toinen aalto

lauhkea ja lämmin

antaa kuparisia kaloja.

Meri, ei mikään maa.

Kirsti Simonsuuri
Taivaanrannan ajuri. Valitut runot, 2005.