keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kesämuistoja

Viime kesä oli meille ennen kaikkea puutarha-kesä. Kerrostaloasunnossa vuosikausia eläneille pieni maapläntti tuntui tarjoavan ennen kokemattoman temmellyskentän. Suunnittelukohteena ei enää ollutkaan nettisivu tai piirustus paperilla, vaan villi luonto. Kun iltaisin pohdimme, mitä kaikkea viljelisimme ja kasvattaisimme, mahdollisuuksien kirjo tuntui huumaavan pään.

Kesä tuli ja meni, monenlaista kasvia tuli istutettua, mutta paljon jäi vielä suunnittelun asteelle. Innostuimme tällä kertaa erityisesti kesäkukista, ensi vuonna ehkä keskitymme enemmän hyötykasveihin.

Kauneus on katoavaista – tämä pätee erityisesti herkkään kukkapuutarhaan, joka suorastaan vaatii hemmottelua ja suojelua. Kesästämme tuli siis myös kotilokesä. Monen monet illat vietimme pakastepussit kourassa kotilojahdissa, ja Ferromolia kului aika lailla. Kotilot olivat erityisen mieltyneitä nuoriin samettikukan taimiin. Voitimme taistelun, saimme kuin saimmekin kauniin, kukkivan puutarhan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti