Minilaatikoston maalausta

Tästä Ikean pienestä, vanerisesta laatikostosta tuli ihan veikeän näköinen, kun sen käsitteli tammensävyisellä petsilakalla ja maalasi laatikot eri värisiksi askarteluväreillä. Tämä kappale meni joululahjaksi, ehkä myöhemmin maalailen itselleni toisen samankaltaisen.

Hyvää Joulua!

Makeita jouluherkkuja

Tämä joulu oli siitä poikkeuksellinen, ettemme leiponeet piparkakkuja lainkaan. Juhlistimme joulua tällä kertaa pehmeän maustekakun, mantelikrokanttien sekä glögin kera. Mantelikrokantit eivät täysin onnistuneet, ne jäivät tahmeiksi ja tosi vaaleiksi, hyvä toffeinen maku niissä kuitenkin oli.

Piirrä minut kauniiksi

Ei vielä se, että jokin koskettaa, mutta se, millainen tuo kosketus oikein on, miltä se tuntuu, miksi se ravistelee niin syvältä. Miksi taide tuottaa tuottaa niin suurta hämmennystä, ihastusta, ymmärrystä, yhteenkuuluvuutta, yksilöllisyyttä, mielihyvää, kiihkeyttä ja kauneutta? Ehkä siksi, ettei se ole selitettävissä oleva, systemaattisiin kaavoihin perustuva funktio, vaan intuitiiviseen elämänhaluun, tiedonjanoon ja mielikuvitukseen pohjautuva osa ihmiskulttuuria.

Taide–sana viittaa taitoon, taitavuuteen tehdä, tuottaa, ajatella ja nähdä. Alunperin sillä on ollut vahva linkki käsintekemiseen, mutta myös yleisesti taitoon selviytyä elämässä. Luovuus ja taitavavuus ovat kautta aikojen tarjonneet uusia mahdollisuuksia vaikkapa hyödyntää olemassa olevaa käyttökalustoa ja perimätietoa, löytää uusia ratkaisuja, nähdä laajemmin tai yksityiskohtaisemmin. Taide ja tieto ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, muuttuvan yhteiskunnan ja kulttuurin kehdossa. Taide on myös erehtyväistä, suurpiirteistä ja primitiivistä. Joudumme vastatusten sellaistenkin tunteiden kanssa, joita emme tietoisesti käsittele ja jotka tuntuvat epämiellyttäviltä ja vaikeilta.

Taiteen merkitys, muoto ja asema muuttuvat sen mukaan, tarkastellaanko sitä taiteilijalähtöisesti vai laajemmin yhteiskunnallisesti tai vaikkapa pedagogista lähestymistapaa käyttäen. Historialliset, filosofiset, empiiriset ja psykologiset selitysmallit kuitenkin heijastelevat enemmänkin käsitystämme nykyhetkestä ja asemastamme siinä kuin pureutuisivat puhtaasti ja totuudenmukaisesti taiteen syvimpään olemukseen.

Mutta onko mitään taiteen ydintä edes olemassa? ”Se sisäinen kokemus, josta taiteellinen ilmaisu kumpuaa, ei ole kuvattavissa”¹ Tällaista puolta ei voi sanallisesti tarkastella eikä siinä kenties ole mieltäkään. Ehkä taustalla on pelko "taianomaisen lahjan" puhkihalkomisesta, kenties taiteen liiallisesta arkeistumisesta. Onko pelko todellista, voiko taide latistua selitysten alla olemattomiin?

Ehkä taiteen kuuluukin kadottaa ääriviivansa ja muuttua osaksi jokapäiväistä elämää, tai jokapäiväisen elämän taiteistua². Mutta jos tämä tarkottaisi taiteen ymmärryksen katoamista, taiteen täydellistä hiipumista määrittämättömiin, emme enää puhuisi siitä taiteesta, minkä minä tunnen. Viime kädessä kukin meistä määrittelee taidekokemuksensa itsestä käsin, henkilökohtaisella tasolla. Taiteen kautta voi käpertyä lähemmäs itseään, raottaa ovea suurempaan ymmärrykseen. Toisaalta taide avaa yhteyden kanssaihmisiin, ympäristöön, kollektiiviseen, jaettavissa olevaan tietoisuuteen. Taiteen kautta löytää uusia ulottuvuuksia arkisista asioista.

”Taide merkitsee minulle tapaa elää ja luoda elämälle merkityksiä.” ³, sanoo tekstiilitaiteilija Virpi Vesanen-Laukkanen. Tärkeätä hänen mielestään on myös jakaa tuotoksiaan muille, saada taidettaan näkyväksi. Ilmaisu, tahdonvoima, ymmärrys, dialogisuus, kantaaottavuus. Merkityksiä syntyy jatkuvasti eri vuorovaikutusten sekä kontekstien kautta aina taiteen luomisprosessin alkuhetkistä valmiin tuotoksen tulkintaan. Taide ei kysele, vaadi tai elä tietyssä hetkessä tai paikassa, sen voi kuulla, nähdä tai aistia vaikkapa kauniissa maisemassa. Kuka tahansa voi saada taiteellisen elämyksen, jopa sellainen, joka väittää, ettei ymmärrä mitään taiteesta tai ei välitä siitä.

Kauneuden kokeminen ja aistiminen, taiteen tuottama esteettinen elämys saa vastaanottajassa parhaimmillaan aikaan syvän euforisen hyvänolontunteen. Tämän ravistelevan kokemuksen todellinen voima syntyy nimenomaan kauneudesta. Maalauksen kauneus tulee osaksi katsojaa, tämä näkee itsensäkin kauniina. Kauneus ei ole vain ominaisuus, se on hyvyyttä, sisäistä kauneutta. Toiveemme, mahdollisuutemme ja unelmamme ovat saavutettavissamme. Taide on todellista, se on läsnä, tässä ja nyt.

1 Envall M. (1994, 9)

2 Uudissana, jota on käytetty kirjasssa Levanto, Naukkarinen, Vihma (toim.). 2005. Taiteistuminen.

3 Vesanen-Laukkanen V. (2004, 59)

 Lähteet:

Anttila E. (toim.) 2011. Taiteen jälki – Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.

Envall M. 1994. Todellisuuden mystiikka, ihmisen suhdattomuus. Teoksessa T. Lehtinen (toim.). Totuus Kaipaus Kauneus. Juva: Kirjapaja. 9-13.

Levanto Y., Naukkarinen O., Vihma S. (toim.) 2005. Taiteistuminen. Helsinki: Taideteollinen Korkeakoulu.

Vesanen-Laukkanen V. 2004. Katson ulos kuvastani. Teoksessa Sava I., Vesanen-Laukkanen V. (toim.). Taiteeksi tarinoitu oma elämä. Juva: PS-kustannus. 59-76.

Joulutorttuja ja pikkusuolaista rahkavoitaikinasta

Joulu lähestyy jo kovaa kyytiä. Paperitähdet tuikkivat ikkunoissa ja lumi kuorruttaa puut pehmeän valkoisiksi. Sain innoituksen kastaa käteni jauhoon ja väsätä jokajouluisen rahkavoikinani. Tätä ohjetta käytin.

Tällä taikinalla en saa lehteviä tai näyttäviä, mutta rapean raikkaita torttuja. Luumuhillosta en välitä, joten valitsin täytteeksi omenaista marmeladia. Klaus taitteli tänä vuonna varsin nätin kukkatortun, sen verran hankala, ettei tehty kuin tuo yksi.

Pikkupasteijat syntyivät samasta taikinasta. Niiden sisälle tuli pieninä paloina kananrintaa, kuivattua tomaattia, oliiveja, mausteita, sekä hiukan sidosaineeksi, rahka-kerma-kananmunaa. Nämä onnistuivat oikein hyvin vaikka sovelsin päästäni jääkaapista löytyvistä aineksista.

Mukavaa Joulun odotusta kaikille!