Kukkiva kevät

Kevätaurinko paistaa ja kukat kukkivat. Maa on vielä paljas ja routainen ja takatalven uhka leijuu ilmassa. Silti voimistuvan valon ja lämmön vaikutuksesta kaikki ympärillä alkaa näyttää yhtäkkiä paljon eläväisemmältä....

Herkullista Laskiaistiistaita!

Laskiaisena herkutellaan perinteisesti laskiaispullalla, mutta miksei pullan puuttuessa vaikkapa laskiaiskakulla. Tästä minikakusta tuli oiva laskiaisherkku kahdelle. Pohjana on oma, vähärasvaisempi sovellus perus murokakusta sitruunalla terästettynä.

Haruki Murakami: The Wind-up Bird Chronicle

Vieterilinnun erikoinen huuto tuntuu ennustavan peruuttamattomia muutoksia, ja Toru Okadan kohdalla kaikki alkaa kissan katoamisella. Erikoisia henkilöitä ilmaantuu hänen elämäänsä, tavalliset ja tavattomat tapahtumat seuraavat toisiaan Okadan voimatta vaikuttaa niihin, eikä kissaa vain tunnu löytyvän mistään.

Murakamilla on erityinen taito kuvata arkisia askareita ja ajatuksia niin, että ne tuntuvat sekä kiinnostavilta että jopa jollain tavalla merkityksellisiltä. Arkipäiväisyyden sekaan ripotellaan kuitenkin runsain mitoin yliluonnollista ja syystä tai toisesta tästä muodostuu varsin nautittava soppa. The Wind-up Bird Chronicle on kuitenkin pohjimmiltaan monitasoinen kertomus, joka käsittelee niin ihmisen omaa identiteettiä kuin niitä pieniä ja irrationaalisiakin asioita mistä sen muodostamme. Kirja asettaa lukijalle selkeän kysymyksen: kuinka aktiivinen pitäisi olla oman elämänsä suunnan määräämisessä? Suo siellä, vetelä täällä – kun riskinä on yhtäällä passivoituminen kohtalonuskoon ja toisaalla minuuden hämärtyminen, ellei jopa vääristyminen, kun sosiaalinen pyrkyri vaihtaa mielipidettään aina kulloisenkin kuulijan ja oman agendansa mukaan.

Tämän oli kuitenkin tarkoitus olla arvostelu eikä analyysi, siihen en uskalla ryhtyä. Siispä lyhyesti; pidin kirjasta erittäin paljon. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja todellisen tuntuisia, juoni sekä jännittävä että erittäin ennalta-arvaamaton. Jos Murakami on entuudestaan tuttu ja mieluisa on tämä ihan takuuvarma valinta, mutta toimii myös erittäin hyvin ihan ensikokemuksena (nimim. Kokemusta on). En tiedä, että tätä olisi vielä suomennettu, mutta englanninnos on erittäin laadukas eikä Murakamin kieli ole kauhean monimutkaista. Peukku ylös, tälle annan lukusuositukseni!

Minilaatikoston maalausta

Tästä Ikean pienestä, vanerisesta laatikostosta tuli ihan veikeän näköinen, kun sen käsitteli tammensävyisellä petsilakalla ja maalasi laatikot eri värisiksi askarteluväreillä. Tämä kappale meni joululahjaksi, ehkä myöhemmin maalailen itselleni toisen samankaltaisen.

Hyvää Joulua!

Makeita jouluherkkuja

Tämä joulu oli siitä poikkeuksellinen, ettemme leiponeet piparkakkuja lainkaan. Juhlistimme joulua tällä kertaa pehmeän maustekakun, mantelikrokanttien sekä glögin kera. Mantelikrokantit eivät täysin onnistuneet, ne jäivät tahmeiksi ja tosi vaaleiksi, hyvä toffeinen maku niissä kuitenkin oli.

Piirrä minut kauniiksi

Ei vielä se, että jokin koskettaa, mutta se, millainen tuo kosketus oikein on, miltä se tuntuu, miksi se ravistelee niin syvältä. Miksi taide tuottaa tuottaa niin suurta hämmennystä, ihastusta, ymmärrystä, yhteenkuuluvuutta, yksilöllisyyttä, mielihyvää, kiihkeyttä ja kauneutta? Ehkä siksi, ettei se ole selitettävissä oleva, systemaattisiin kaavoihin perustuva funktio, vaan intuitiiviseen elämänhaluun, tiedonjanoon ja mielikuvitukseen pohjautuva osa ihmiskulttuuria.

Taide–sana viittaa taitoon, taitavuuteen tehdä, tuottaa, ajatella ja nähdä. Alunperin sillä on ollut vahva linkki käsintekemiseen, mutta myös yleisesti taitoon selviytyä elämässä. Luovuus ja taitavavuus ovat kautta aikojen tarjonneet uusia mahdollisuuksia vaikkapa hyödyntää olemassa olevaa käyttökalustoa ja perimätietoa, löytää uusia ratkaisuja, nähdä laajemmin tai yksityiskohtaisemmin. Taide ja tieto ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa, muuttuvan yhteiskunnan ja kulttuurin kehdossa. Taide on myös erehtyväistä, suurpiirteistä ja primitiivistä. Joudumme vastatusten sellaistenkin tunteiden kanssa, joita emme tietoisesti käsittele ja jotka tuntuvat epämiellyttäviltä ja vaikeilta.

Taiteen merkitys, muoto ja asema muuttuvat sen mukaan, tarkastellaanko sitä taiteilijalähtöisesti vai laajemmin yhteiskunnallisesti tai vaikkapa pedagogista lähestymistapaa käyttäen. Historialliset, filosofiset, empiiriset ja psykologiset selitysmallit kuitenkin heijastelevat enemmänkin käsitystämme nykyhetkestä ja asemastamme siinä kuin pureutuisivat puhtaasti ja totuudenmukaisesti taiteen syvimpään olemukseen.

Mutta onko mitään taiteen ydintä edes olemassa? ”Se sisäinen kokemus, josta taiteellinen ilmaisu kumpuaa, ei ole kuvattavissa”¹ Tällaista puolta ei voi sanallisesti tarkastella eikä siinä kenties ole mieltäkään. Ehkä taustalla on pelko "taianomaisen lahjan" puhkihalkomisesta, kenties taiteen liiallisesta arkeistumisesta. Onko pelko todellista, voiko taide latistua selitysten alla olemattomiin?

Ehkä taiteen kuuluukin kadottaa ääriviivansa ja muuttua osaksi jokapäiväistä elämää, tai jokapäiväisen elämän taiteistua². Mutta jos tämä tarkottaisi taiteen ymmärryksen katoamista, taiteen täydellistä hiipumista määrittämättömiin, emme enää puhuisi siitä taiteesta, minkä minä tunnen. Viime kädessä kukin meistä määrittelee taidekokemuksensa itsestä käsin, henkilökohtaisella tasolla. Taiteen kautta voi käpertyä lähemmäs itseään, raottaa ovea suurempaan ymmärrykseen. Toisaalta taide avaa yhteyden kanssaihmisiin, ympäristöön, kollektiiviseen, jaettavissa olevaan tietoisuuteen. Taiteen kautta löytää uusia ulottuvuuksia arkisista asioista.

”Taide merkitsee minulle tapaa elää ja luoda elämälle merkityksiä.” ³, sanoo tekstiilitaiteilija Virpi Vesanen-Laukkanen. Tärkeätä hänen mielestään on myös jakaa tuotoksiaan muille, saada taidettaan näkyväksi. Ilmaisu, tahdonvoima, ymmärrys, dialogisuus, kantaaottavuus. Merkityksiä syntyy jatkuvasti eri vuorovaikutusten sekä kontekstien kautta aina taiteen luomisprosessin alkuhetkistä valmiin tuotoksen tulkintaan. Taide ei kysele, vaadi tai elä tietyssä hetkessä tai paikassa, sen voi kuulla, nähdä tai aistia vaikkapa kauniissa maisemassa. Kuka tahansa voi saada taiteellisen elämyksen, jopa sellainen, joka väittää, ettei ymmärrä mitään taiteesta tai ei välitä siitä.

Kauneuden kokeminen ja aistiminen, taiteen tuottama esteettinen elämys saa vastaanottajassa parhaimmillaan aikaan syvän euforisen hyvänolontunteen. Tämän ravistelevan kokemuksen todellinen voima syntyy nimenomaan kauneudesta. Maalauksen kauneus tulee osaksi katsojaa, tämä näkee itsensäkin kauniina. Kauneus ei ole vain ominaisuus, se on hyvyyttä, sisäistä kauneutta. Toiveemme, mahdollisuutemme ja unelmamme ovat saavutettavissamme. Taide on todellista, se on läsnä, tässä ja nyt.

1 Envall M. (1994, 9)

2 Uudissana, jota on käytetty kirjasssa Levanto, Naukkarinen, Vihma (toim.). 2005. Taiteistuminen.

3 Vesanen-Laukkanen V. (2004, 59)

 Lähteet:

Anttila E. (toim.) 2011. Taiteen jälki – Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.

Envall M. 1994. Todellisuuden mystiikka, ihmisen suhdattomuus. Teoksessa T. Lehtinen (toim.). Totuus Kaipaus Kauneus. Juva: Kirjapaja. 9-13.

Levanto Y., Naukkarinen O., Vihma S. (toim.) 2005. Taiteistuminen. Helsinki: Taideteollinen Korkeakoulu.

Vesanen-Laukkanen V. 2004. Katson ulos kuvastani. Teoksessa Sava I., Vesanen-Laukkanen V. (toim.). Taiteeksi tarinoitu oma elämä. Juva: PS-kustannus. 59-76.